banner

 

Anneli Aaltonen

Anneli on valmistunut korumuotoilijaksi ja kultasepäksi Lahden Muotoiluinstituutin kultasepänalan osastolta.

Jo yli 10 vuoden ajan on Annelin suunnittelupöydältä syntynyt unohtumattomia koruideoita.

Loistavan kultasepäntaidon omaavana suunnittelijana on Anneli kirjoittanut nimensä kultasepänalan ja korumuotoilun historiaan. Siitä on todisteena lukuisat näyttelyt ympäri maailman joissa on esitelty Annelin suunnittelemia ja valmistamia koruja. Anneli suunnittelee koruja ja esineitä sekä tekee Pyryn kanssa tilaustöitä käsityönä.

valkokulta timanttisormus

Alihankkijat

Papajan yhteistyökumppaneina toimii joukko kultasepänalan huippuammattilaisia. Tietokoneavusteisesta valmistuksesta, jalometallivaluista, kaiverruksista ja kivenistutuksista vastaavat omien alojensa osaajat.

Pyry Tamminen

Pyry on valmistunut muotoilijaksi (taiteen maisteri) Aalto-yliopiston Taideteollisesta Korkeakoulusta. Pyry on valmistunut myös Lahden Muotoiluinstituutin kultasepänalan osastolta.

Pyryn suunnittelemia esineitä ja koruja on esitelty lukemattomissa näyttelyissä ympäri maailmaa. Design Forum Finland palkitsi Pyryn Vuoden Nuoreksi Muotoilijaksi vuonna 2002.

Pyry vastaa Papajan tietokoneavusteisesta suunnittelusta ja sarjavalmistuksesta. Pyry suunnittelee koruja ja esineitä sekä tekee Annelin kanssa käsityönä valmistettuja tilaustöitä.